Aftenposten kirjoitti tänään 11.2.2013 7000:lle norjalaisnuorelle tehdystä tutkimuksesta, jossa tuli mm. ilmi, kuinka valtaosa koulukiusaajien vanhemmista sulkee mieluiten silmänsä siltä, että heidän lapsensa on koulukiusaaja kuin että yrittäisi puuttua asiaan. Se on huomattavasti helpompaa. Tutkimuksen mukaan omien vanhempien puuttuminen kiusaamiseen on kaikkein tehokkain keino sen poistamiseen.
Meillä vanhemmilla on taipumus mennä siilipuolustukseen, kun lastamme arvostellaan opettajien, naapureiden tai toisten lasten vanhempien toimesta. Mutta samalla, kun koulukiusaajan isä ja äiti puolustavat lastaan, he antavat kiusaajalle signaalin, että on hyväksyttävää kiusata joissain tilanteissa. Oman lapsen kertomus eroaa useimmiten siitä, mikä on koulun versio ja vanhemmat uskovat herkemmin lastaan. Tätä pitäisi Lillehammerin korkeakoulun lehtorin Ingrid Grimsmo Jørgensenin mielestä välttää.
Oman vanhemman puuttuminen koulukiusaajan tekoihin vaatii suurta rohkeutta. Nostan hattua sille erään lapsen yksinhuoltajaäidille, joka puuttui poikansa poikaani kohtaan kohdistuneeseen kiusaamiseen tiukemmin ja tomerammin kuin koulu itse. Poika muistaa varmasti edelleen puhelimitse ja myöhemmin kasvokkain pojallemme ja meille vanhemmille tekemänsä anteeksipyynnön. Eikä ole kuulemani mukaan kiusannut poikaani tai kenenkään muunkaan lasta tuon jälkeen.
Jørgensenin mielestä kiusaaminen on sosiaalisen kompetenssin, sosiaalisen älykkyyden puutetta. Lapsi oppii sitä vain ja ainoastaan toimimalla sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa koulussa, harrastuksissa ja naapurustossa. Oikeassa kontaktissa oikeiden ihmisten kanssa. Tätä sosiaalista oppimista voivat vaikeuttaa vanhempien itse antamat ristiriitaiset signaalit ja tässä katson itsekin peiliin.
Sosiaalisen median kautta on liian helppoa kommentoida sarkastisesti julkisuuden henkilöitä. Olipa sitten kyseessä Tauski, Väyrynen, Nykänen, Jippu, Soini, Tuksu tai kuka tahansa. Vaikka sarkastisen huomion kommentoijasta saattaa tuntua, ettei hänen yksi kommenttinsa julkisuuden henkilöä kohtaan ole merkittävä tai kiusaamista, niin tällaisten viestien määrän täytyy sattua myös kovanahkaisimman julkkiksen sydämessä. Ja heilläkin on läheisensä ja rakkaansa, isänsä ja äitinsä ja lapsensa.
Kiusaaminen on julmaa ja tunnustan häpeäkseni, että olen itsekin kommentoinut sarkastisesti jonkun julkisuuden henkilön edesottamuksia. Viimeksi tänään tuunaamalla Soinista paavillisen hahmon. Pyydän nyt sitä julkisesti anteeksi, sillä kuva on oikeasti saattanut loukata vakaumuksellista katolista Soinia. Pitää keksiä paremmat ja toisia loukkaamattomat vitsit jatkossa. Onneksi en kuitenkaan ole joutunut kokemaan po. tilannetta, joten vielä ei ole liian myöhäistä.
Sinänsä harmittomalta tuntuva naljailu voi siis tuntua raskaalta kiusaamisen kohteelta. Mutta oletko ajatellut olevasi samalla myös roolimalli lapsillesi? Kuinka voit kieltää lastasi kiusaamasta muita, jos he samaan aikaan tarkkailevat käytöstäsi netissä. Jossa raivoamme poliitikoille, naureskelemme ääneen toilaileville julkkiksille tai keksimme heistä muuten nasevia huomautuksia. Sosiaalinen älykkyys ei ole ilkeää, satiiriin puettua naljailua, jonka voi tulkita myös kiusaamiseksi. Jørgensenin mukaan sosiaaliset taidot kehittyvät sellaisten vanhempien esimerkin avulla, jotka arvostavat ja kunnioittavat toisia ihmisiä ja puhuvat heistä positiivisesti.
Meillä vanhemmilla on taipumus mennä siilipuolustukseen, kun lastamme arvostellaan opettajien, naapureiden tai toisten lasten vanhempien toimesta. Mutta samalla, kun koulukiusaajan isä ja äiti puolustavat lastaan, he antavat kiusaajalle signaalin, että on hyväksyttävää kiusata joissain tilanteissa. Oman lapsen kertomus eroaa useimmiten siitä, mikä on koulun versio ja vanhemmat uskovat herkemmin lastaan. Tätä pitäisi Lillehammerin korkeakoulun lehtorin Ingrid Grimsmo Jørgensenin mielestä välttää.
Oman vanhemman puuttuminen koulukiusaajan tekoihin vaatii suurta rohkeutta. Nostan hattua sille erään lapsen yksinhuoltajaäidille, joka puuttui poikansa poikaani kohtaan kohdistuneeseen kiusaamiseen tiukemmin ja tomerammin kuin koulu itse. Poika muistaa varmasti edelleen puhelimitse ja myöhemmin kasvokkain pojallemme ja meille vanhemmille tekemänsä anteeksipyynnön. Eikä ole kuulemani mukaan kiusannut poikaani tai kenenkään muunkaan lasta tuon jälkeen.
Jørgensenin mielestä kiusaaminen on sosiaalisen kompetenssin, sosiaalisen älykkyyden puutetta. Lapsi oppii sitä vain ja ainoastaan toimimalla sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa koulussa, harrastuksissa ja naapurustossa. Oikeassa kontaktissa oikeiden ihmisten kanssa. Tätä sosiaalista oppimista voivat vaikeuttaa vanhempien itse antamat ristiriitaiset signaalit ja tässä katson itsekin peiliin.
Sosiaalisen median kautta on liian helppoa kommentoida sarkastisesti julkisuuden henkilöitä. Olipa sitten kyseessä Tauski, Väyrynen, Nykänen, Jippu, Soini, Tuksu tai kuka tahansa. Vaikka sarkastisen huomion kommentoijasta saattaa tuntua, ettei hänen yksi kommenttinsa julkisuuden henkilöä kohtaan ole merkittävä tai kiusaamista, niin tällaisten viestien määrän täytyy sattua myös kovanahkaisimman julkkiksen sydämessä. Ja heilläkin on läheisensä ja rakkaansa, isänsä ja äitinsä ja lapsensa.
Kiusaaminen on julmaa ja tunnustan häpeäkseni, että olen itsekin kommentoinut sarkastisesti jonkun julkisuuden henkilön edesottamuksia. Viimeksi tänään tuunaamalla Soinista paavillisen hahmon. Pyydän nyt sitä julkisesti anteeksi, sillä kuva on oikeasti saattanut loukata vakaumuksellista katolista Soinia. Pitää keksiä paremmat ja toisia loukkaamattomat vitsit jatkossa. Onneksi en kuitenkaan ole joutunut kokemaan po. tilannetta, joten vielä ei ole liian myöhäistä.
Sinänsä harmittomalta tuntuva naljailu voi siis tuntua raskaalta kiusaamisen kohteelta. Mutta oletko ajatellut olevasi samalla myös roolimalli lapsillesi? Kuinka voit kieltää lastasi kiusaamasta muita, jos he samaan aikaan tarkkailevat käytöstäsi netissä. Jossa raivoamme poliitikoille, naureskelemme ääneen toilaileville julkkiksille tai keksimme heistä muuten nasevia huomautuksia. Sosiaalinen älykkyys ei ole ilkeää, satiiriin puettua naljailua, jonka voi tulkita myös kiusaamiseksi. Jørgensenin mukaan sosiaaliset taidot kehittyvät sellaisten vanhempien esimerkin avulla, jotka arvostavat ja kunnioittavat toisia ihmisiä ja puhuvat heistä positiivisesti.
 |
| Kuvan lokki ei kuulu tapaukseen. Mutta rohkea lokki! |
Kommentit
Lähetä kommentti