Kun olin muuttanut Norjasta Suomen Turkuun monet sukulaiset ja tuttavat kysyivät, että olenko tutustunut yhteenkään syntyperäiseen turkulaiseen. Olen yrittänyt selittää, etten asu Turussa, vaan Martissa ja että täällä on ihan toisenlaisen meininki.
Martissa tutustuu toisiin olemalla aktiivinen ja osallistumalla rientoihin. Itse olen tutustunut eri tyyppeihin tietysti puutalomme pihapiirissä, mutta ennenkaikkea Hugon erilaisissa ohjelmallisissa illoissa. Ja siellä ennenkaikkea jokaviikkoisessa pubivisailuissa. Useat osallistujat ovat viettäneet koko ikänsä Martissa tai tietäneet haluavansa marttilaisiksi ja asuvat jo ties kuinka monennessa asunnossaan kaupunginosan rajojen sisäpuolella.
Niinpä tiedän, että kun alkuillasta pysähdyn Hugoon kahvikupilliselle tai myöhemmin poikkean olohuoneessa Krombacherilla, että löydän sieltä monia tuttuja kasvoja, joiden kanssa heittää mielipiteet maailmanmenosta ja elosta muutenkin. Asiaan kuuluu ystävällismielinen naljailu tietokilpailussa huonommin menestyneelle (tai tuurilla pärjänneille) joukkueen jäsenille. Hugossa, kun seurataan ei vain Englannin liigan ja Jääkiekkoliigan taulukkoja. Yhtä tärkeänä seuraamiskohteena on pubivisailun ranking-taulukko.
Eihän tämän pitänyt olla aiheena blogikirjoitukselle. Mutta toimikoon se johdantona pubivisailun esittelemiselle. Tällaisia kysymykset ovat. Mitkään apuvälineet, kuten kännykät tai muut vastaavat eivät ole sallittua vastaamisen aikana. Eikä pöydästä saa poistua kierrosten aikana - tai voi poistua, muttei saa palata takaisin.
Testaa siis itsesi ja jos tunnet, että hallitsit kysymykset, tervetuloa kisaamaan! Visailu tapahtuu nykyisin viisihenkisin joukkuein ja kymmenen parasta palkitaan rankingpistein. Kaksi parasta joukkuetta saa Hugon lahjakortin.
Lupasin kirjoittaa nämä kysymykset Jukolautaset -tiimin viime keskiviikkona poissaolleille jäsenille. Tästä jäitte paitsi, pojat. Tällä kertaa olimme viidensiä, mutta matka kärkeen ei ole pitkä. 4 ranking-pistettä. Naljailuissa selitimme notkahduksen johtuneen boatlagistä - olimmehan osallistuneet aiemmin lauantaina pubivisailun SM-kisoihin. Uskottava meriselitys.
1. Mikä yritys aiheutti valtaisat ruuhkat Ii:hin bensiinitarjouksillaan alkuvuodesta 2013?
2. Millä nimellä Eero ja Jussi levyttivät Roy Orbisonin Pretty Womanin?
3. Kenen matemaatikon mukaan on nimetty seuraava lause: " "Suorakulmaisen kolmion kateetit sivuina piirrettyjen neliöiden alojen summa on yhtä suuri kuin hypotenuusa sivuna piirretyn neliön ala".
4. Yhdistä peruutettujen olympialaisten vuosiluku kaupunkiin. Vastauksessa ilmoita vuosiluvun kirjain ennen kaupungin numeroa. A. 1916, B. 1940, C. 1944. 1. Helsinki, 2. Tokio, 3. Berliini.
5. Kenen ranskalaissuunnittelijan tuoksu?
6. Minkä itsenäisen valtion nimessä on sen suomenkielisessä nimessä kaksi väliviivaa?
7. Kuinka monta pitkää elokuvaa elokuvaohjaaja Valentin Vaala ohjasi Wikipedian mukaan vuosina 1929 - 1963. Virhemarginaali +/- 10.
8. Mikä lajissaan ensimmäinen avattiin Helsingin Kluuvinkadulla joulukuussa 1930 ja siirrettiin myöhemmin Aleksanterinkadulle?
9. Millä vuosikymmenellä Olvi oyj. osti Green Fizz tuotemerkin Chymokselta?
10. Minkä kaupungin maamerkki?
Kirjoita vastauksesi ylös. Älä hätäile tai älä googlaa niitä. Sehän vie vain jännityksen koko kistasta. Saat minulta oikeat vastaukset lähettämällä minulle sähköpostin osoitteeseen roexae@gmail.com - viestin otsikoksi: VISAVASTAUKSET. Älä lähetä minulle vastauksiasi - vastauksen voit tehdä anonyymisti kotonasi itse leimautumatta tietäjäksi tai arvaajaksi.
11. Minkä niminen on Uuno Turhapuron etelänmatkasta kertova elokuva? Tieto ( )
12. Minkä uskonnon sanastoon kuuluu Nirvana: buddhalaisuuden, hindulaisuuden vai islamin? Tieto ( )
13. Millä toisella nimellä rehunaurista kutsutaan? Tieto ( )
14. Laita seuraavat eläimet jäerjestykseen niiden ruumiinlämmön perusteella alkaen korkeimmasta ja päätyen alhaisimpaan: rotta, kissa, kana Tieto ( )
15. Minkä eläimen maidosta Mozzarella oikeaoppisesti valmistetaan? Tieto ( )
16. Minkä eurooppalaisen ruhtinaskunnan ruhtinaana Hans Adam II tuli tunnetuksi? Tieto ( )
17. Kuinka pitkä oli antiikin ajan alkuperäinen stadion eli antiikin ajan juoksumatka? (virhemarginaali+/- 50m)
Tieto ( )
18. Mikä kuuluisa hajuvesi tuli markkinoille 5. toukokuuta 1921? Tieto ( )
19. Minkä maalainen valkoviini on Two Oceans? Chileläinen, espanjalainen vaiko etelä-afrikkalainen? Tieto ( )
20. Hahmon loi Leslie.... kuka? Tieto ( )
Olivatko haastavia. Perinteisessä pubivisassa mitään ei ole vielä ratkaistu. 30 pistettä on nyt jaettu maksimissaan ja 30 on vielä jakamatta. Keskiviikkoilta oli haastava jokaiselle Hugossa olleelle joukkueelle. Johdossa olleella joukkueella oli 18 pistettä. Tämä oli miesmuistiin alhaisin pistemäärä kahden kierroksen jälkeen, mutta kisa ja taktikointi alkaa todellakin vasta viimeisellä kierroksella.
21. Kenestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri? Supertieto ( )
22. Minä vuonna Ruotsin kuningas Kaarle XIV Kustaa syntyi? 1946, 1953 vai 1957? Supertieto ( )
23. Minkä vitamiinin puute aiheuttaa riisitaudin? Supertieto ( )
24. Poimi näistä elintarvikeväreistä punaiset värit: kurkumiini, kokkiini, tatrasiini, indigo, amarantti? Supertieto ( )
25. Millä nimellä maustekasvi Carum Carvi tunnetaan? Kuvasta saat vihjeen. Supertieto ( )
26. Minkä tutun taideteoksen / käyttöesineen alkuperäinen nimi oli eskimonaisen nahkahousut? Supertieto ( )
27. Kiinankielen merkkejä on noin 100.000. Kuinka montaa merkkiä käytetään yleisesti suomalaisen sanakirjan mukaan (virhemarginaali+/- 1000)? Supertieto ( )
BONUSTEHTÄVÄ (tehtävästä ei anneta miinuspisteitä, 2 pisteen tehtävä)
Siirtomaavaltiot järjestivät Berliinin konferenssin vuonna 1884 ja Afrikan valtiot jaettiin siirtomaiden kesken. Mitkä kaksi afrikkalaista valtiota säilyivät itsenäisinä konferenssin jälkeen? (kirjoita vain kaksi valtiota, mikäli kirjoitat enemmän, saat tehtävästä nolla pistettä)
Videotehtävät (pubivisassa videot nähdään vain kerran ja ne tulevat peräkkäin ilman taukoa, joten katso video vain kerran)
29. Kuinka mones MM-mitali tämä oli urheilijalle? Supertieto ( )
30. Missä kyseinen DVD on kuvattu? Supertieto ( )
Miltä vaikuttivat?
Keskiviikon kisa vaikutti olleen varsin hankala joukkueille. Kärkijoukkueiden (TOP5) pisteet olivat: 37.5 - 35.5 - 32.5 - 31.5 - 29.5. Kymmenentenä ollut joukkue sai 19.5 pistettä.
Kun olet vastannut näihin, lähetä sähköpostia, niin laitan sinulle vastaukset paluupostissa. Lähetän vastauksen vain n. 50:lle ensimmäiselle.
Martissa tutustuu toisiin olemalla aktiivinen ja osallistumalla rientoihin. Itse olen tutustunut eri tyyppeihin tietysti puutalomme pihapiirissä, mutta ennenkaikkea Hugon erilaisissa ohjelmallisissa illoissa. Ja siellä ennenkaikkea jokaviikkoisessa pubivisailuissa. Useat osallistujat ovat viettäneet koko ikänsä Martissa tai tietäneet haluavansa marttilaisiksi ja asuvat jo ties kuinka monennessa asunnossaan kaupunginosan rajojen sisäpuolella.
Niinpä tiedän, että kun alkuillasta pysähdyn Hugoon kahvikupilliselle tai myöhemmin poikkean olohuoneessa Krombacherilla, että löydän sieltä monia tuttuja kasvoja, joiden kanssa heittää mielipiteet maailmanmenosta ja elosta muutenkin. Asiaan kuuluu ystävällismielinen naljailu tietokilpailussa huonommin menestyneelle (tai tuurilla pärjänneille) joukkueen jäsenille. Hugossa, kun seurataan ei vain Englannin liigan ja Jääkiekkoliigan taulukkoja. Yhtä tärkeänä seuraamiskohteena on pubivisailun ranking-taulukko.
Eihän tämän pitänyt olla aiheena blogikirjoitukselle. Mutta toimikoon se johdantona pubivisailun esittelemiselle. Tällaisia kysymykset ovat. Mitkään apuvälineet, kuten kännykät tai muut vastaavat eivät ole sallittua vastaamisen aikana. Eikä pöydästä saa poistua kierrosten aikana - tai voi poistua, muttei saa palata takaisin.
Testaa siis itsesi ja jos tunnet, että hallitsit kysymykset, tervetuloa kisaamaan! Visailu tapahtuu nykyisin viisihenkisin joukkuein ja kymmenen parasta palkitaan rankingpistein. Kaksi parasta joukkuetta saa Hugon lahjakortin.
Lupasin kirjoittaa nämä kysymykset Jukolautaset -tiimin viime keskiviikkona poissaolleille jäsenille. Tästä jäitte paitsi, pojat. Tällä kertaa olimme viidensiä, mutta matka kärkeen ei ole pitkä. 4 ranking-pistettä. Naljailuissa selitimme notkahduksen johtuneen boatlagistä - olimmehan osallistuneet aiemmin lauantaina pubivisailun SM-kisoihin. Uskottava meriselitys.
Kysymykset 1-10 (oikeasta vastauksesta 1 piste)
1. Mikä yritys aiheutti valtaisat ruuhkat Ii:hin bensiinitarjouksillaan alkuvuodesta 2013?
2. Millä nimellä Eero ja Jussi levyttivät Roy Orbisonin Pretty Womanin?
3. Kenen matemaatikon mukaan on nimetty seuraava lause: " "Suorakulmaisen kolmion kateetit sivuina piirrettyjen neliöiden alojen summa on yhtä suuri kuin hypotenuusa sivuna piirretyn neliön ala".
4. Yhdistä peruutettujen olympialaisten vuosiluku kaupunkiin. Vastauksessa ilmoita vuosiluvun kirjain ennen kaupungin numeroa. A. 1916, B. 1940, C. 1944. 1. Helsinki, 2. Tokio, 3. Berliini.
5. Kenen ranskalaissuunnittelijan tuoksu?
6. Minkä itsenäisen valtion nimessä on sen suomenkielisessä nimessä kaksi väliviivaa?
7. Kuinka monta pitkää elokuvaa elokuvaohjaaja Valentin Vaala ohjasi Wikipedian mukaan vuosina 1929 - 1963. Virhemarginaali +/- 10.
8. Mikä lajissaan ensimmäinen avattiin Helsingin Kluuvinkadulla joulukuussa 1930 ja siirrettiin myöhemmin Aleksanterinkadulle?
9. Millä vuosikymmenellä Olvi oyj. osti Green Fizz tuotemerkin Chymokselta?
10. Minkä kaupungin maamerkki?
2. Kierros, kysymykset 11-20.
Merkitse vastauksesi jälkeen rasti, mikäli kyseessä on tieto. Oikeasta tiedosta saat +2 pistettä, väärästä tiedosta -1 pistettä ja oikein menneestä arvauksesta 1 pistettä. Eli jos olet rastittanut kysymyksen tiedoksi, saat siitä -1 pistettä. Väärin mennyt arvaus ei vähennä pisteitäsi.11. Minkä niminen on Uuno Turhapuron etelänmatkasta kertova elokuva? Tieto ( )
12. Minkä uskonnon sanastoon kuuluu Nirvana: buddhalaisuuden, hindulaisuuden vai islamin? Tieto ( )
13. Millä toisella nimellä rehunaurista kutsutaan? Tieto ( )
14. Laita seuraavat eläimet jäerjestykseen niiden ruumiinlämmön perusteella alkaen korkeimmasta ja päätyen alhaisimpaan: rotta, kissa, kana Tieto ( )
15. Minkä eläimen maidosta Mozzarella oikeaoppisesti valmistetaan? Tieto ( )
16. Minkä eurooppalaisen ruhtinaskunnan ruhtinaana Hans Adam II tuli tunnetuksi? Tieto ( )
17. Kuinka pitkä oli antiikin ajan alkuperäinen stadion eli antiikin ajan juoksumatka? (virhemarginaali
Tieto ( )
18. Mikä kuuluisa hajuvesi tuli markkinoille 5. toukokuuta 1921? Tieto ( )
19. Minkä maalainen valkoviini on Two Oceans? Chileläinen, espanjalainen vaiko etelä-afrikkalainen? Tieto ( )
20. Hahmon loi Leslie.... kuka? Tieto ( )
Olivatko haastavia. Perinteisessä pubivisassa mitään ei ole vielä ratkaistu. 30 pistettä on nyt jaettu maksimissaan ja 30 on vielä jakamatta. Keskiviikkoilta oli haastava jokaiselle Hugossa olleelle joukkueelle. Johdossa olleella joukkueella oli 18 pistettä. Tämä oli miesmuistiin alhaisin pistemäärä kahden kierroksen jälkeen, mutta kisa ja taktikointi alkaa todellakin vasta viimeisellä kierroksella.
3. Kierros, kysymykset 21 - 30
Tällä kertaa on kyseessä ns. supertieto. Mikäli vastaat oikein supertietona merkittyyn kysymykseen, saat siitä 3 pistettä. Väärin menneestä varmasta vastauksesta tulee -2 pistettä. Rastittamatta jättämäsi oikea vastaus tuo pisteet ensimmäisen kierroksen tapaan: oikeasta 1 piste, väärästä 0.21. Kenestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri? Supertieto ( )
22. Minä vuonna Ruotsin kuningas Kaarle XIV Kustaa syntyi? 1946, 1953 vai 1957? Supertieto ( )
23. Minkä vitamiinin puute aiheuttaa riisitaudin? Supertieto ( )
24. Poimi näistä elintarvikeväreistä punaiset värit: kurkumiini, kokkiini, tatrasiini, indigo, amarantti? Supertieto ( )
25. Millä nimellä maustekasvi Carum Carvi tunnetaan? Kuvasta saat vihjeen. Supertieto ( )
26. Minkä tutun taideteoksen / käyttöesineen alkuperäinen nimi oli eskimonaisen nahkahousut? Supertieto ( )
27. Kiinankielen merkkejä on noin 100.000. Kuinka montaa merkkiä käytetään yleisesti suomalaisen sanakirjan mukaan (virhemarginaali
BONUSTEHTÄVÄ (tehtävästä ei anneta miinuspisteitä, 2 pisteen tehtävä)
Siirtomaavaltiot järjestivät Berliinin konferenssin vuonna 1884 ja Afrikan valtiot jaettiin siirtomaiden kesken. Mitkä kaksi afrikkalaista valtiota säilyivät itsenäisinä konferenssin jälkeen? (kirjoita vain kaksi valtiota, mikäli kirjoitat enemmän, saat tehtävästä nolla pistettä)
Videotehtävät (pubivisassa videot nähdään vain kerran ja ne tulevat peräkkäin ilman taukoa, joten katso video vain kerran)
28. Mikä baletti on kyseessä? Supertieto ( )
29. Kuinka mones MM-mitali tämä oli urheilijalle? Supertieto ( )
Miltä vaikuttivat?
Keskiviikon kisa vaikutti olleen varsin hankala joukkueille. Kärkijoukkueiden (TOP5) pisteet olivat: 37.5 - 35.5 - 32.5 - 31.5 - 29.5. Kymmenentenä ollut joukkue sai 19.5 pistettä.
Kun olet vastannut näihin, lähetä sähköpostia, niin laitan sinulle vastaukset paluupostissa. Lähetän vastauksen vain n. 50:lle ensimmäiselle.
pythagoraan lause o/
VastaaPoistaEi saa laittaa vastauksia tuohon :o)
VastaaPoistaKiitos. Uskomaton trafiikki ollut sivuilla tänään. Kybät tulivat täyteen, joten oikeat vastaukset nyt tässä kommenttikentässä. Ei saa kurkkia ennenkuin on vastannut näihin rehellisesti ;o)
VastaaPoista1 piste oikeasta, 0 väärästä
1. Kärkkäinen
2. Kaunis nainen
3. Pythagoras
4. A3, B1, C2
5. Jean Paul Gaultier
6. Papua-Uusi-Guinea
7. 44 (marginaali 34 - 54)
8. Joulukatu
9. 1990-luvulla
10. Rovaniemi
---------------
2 pistettä oikeasta, -1 väärästä rastitetusta, muuten kuten 1. kierroksella
11. Uuno Epsanjassa
12. Buddhalaisuuden
13. Turnipsi
14. Kana (41.5) - Kissa (38.5) - Rotta (35.1)
15. Puhvelinmaidosta
16. Liechteinsteinin
17. 192.27 m (marginaali 142.27 - 242.27)
18. Chanel 5
19. Etelä-afrikkalaista
20. [Leslie] Charteris
---------------------------
3 pistettä oikeasta, -2 väärästä tiedosta, muuten kuten 1. kierroksella
21. Anneli Jäätteenmäki
22. 1946
23. D-vitamiinin
24. Kokkiini, amarantiini
25. Kumina
26. Aalto-maljakko (savoy-maljakko)
BONUSTEHTÄVÄ: Etiopia (Abessinia) ja Liberia
27. 6763 (marginaali 5763 - 7763)
28. Pähkinänsärkijä
29. Toinen (1995 MM-kisat, Jonathan Edwards)
30. USA:ssa